Koirakot kuntoon!

Usein kuulee koiria hieroessa, että omistajien oma lihashuolto on unohtunut tai jäänyt kiireiden takia.  Kuulostaako tutulta?


Koirakot kuntoon on yhteishieronta omistajalle ja koiralle. Urheiluhieroja Silja Rytilahti hoitaa omistajan ja koirahieroja Emilia Kirkkala hoitaa koiran lihasjumien aukomisen. Tiedossa siis hieno hetki hemmotella molempia ja saada kropat kuntoon.  Yhteishieronta kestää noin tunnin verran. 

 

Koiran hieronta: 

Koiran hieronta sisältää Handy Cure - laserhoidon. Paras lopputulos saadaan koiran ollessa rento.  Jo ensimmäisellä kerralla saadaan paljon aikaan, mutta jos koiran lihakset ovat todella kireät voidaan vaatia useampi hoitokerta.  Kun koiran lihaksisto saadaan avattua voidaan siirtyä yl­lä­pi­tä­vään­huol­toon. Harrastuskoirilla ja luusto-ongelmaisilla voidaan tarvita säännöllistä hierontaa, jotta koira pysyy hyvässä kunnossa ja kivuttomana. Kyljellä makuuta kannattaa harjoitella etukäteen kotona. Etenen hieronnan aikana aina koiran ehdoilla. Koiraa ei pakoteta makaamaan koko hieronnan ajan paikoillaan. Jotkut koirat saattavat tarvita hengähdyskierroksia hieronnan aikana.  Jos koira on arka uusia ihmisiä kohtaan tai vauhdikas olisi koiralla hyvä olla joku perheenjäsen tukena/apuna. Kun varaat ajan katso varauksen vahvistusviestistä lisätiedot ennen hierontaa. Sieltä löytyy myös ensikertalaisille esitietokaavake.


Ohjaajan klassinen- ja urheiluhieronta:

Urheiluhieronta on peh­myt­ku­dos­kä­sit­te­lyä, jossa käytetään monipuolisesti erilaisia hierontatekniikoita. Hieronnassa keskitytään lihasten käsittelyyn, mahdollisten kipujen sekä kiputilojen helpottamiseen ja kehon rentouttamiseen. Hieronta voi olla myös osa aktiivista kuntoutusta. Hierontaotteet sekä -tekniikka toteutetaan aina asiakasta kuunnellen, yksilöidysti asiakkaan tarpeiden mukaan, joten urheiluhierontaan tullessa ei tarvitse olla kilpa- tai aktiiviurheilija. Urheiluhieronta voi olla myös rentouttava hetki kiireisen arjen keskellä. 


"Moi!

Olen Silja Rytilahti, koulutettu hieroja  sekä urheiluhieroja Tampereelta. Valmistuin Tampereen ur­hei­lu­hie­ro­ja­kou­lus­ta vuonna 2018. Oma yritykseni woimasi tarjoaa hy­vin­voin­ti­pal­ve­lui­ta kaiken ikäisille suoraan asiakkaan kotiin. Woimasi haluaa mahdollistaa asiakkaan arkea tukemalla kodinhoidossa ja muissa arkeen liittyvissä tarpeissa. Woimasi tarjoaa hierontapalveluja yksityisille- tai yritysasiakkaille.


Vapaa-aika kuluu Australian kelpie Pepin kanssa touhutessa. Harrastamme aktiivisesti agilityä."

1640084599296_siiri-virtanen-8479-me.jpg

Yh­teys­tie­dot

0407359791

info@koi­ra­hie­ro­jae­mi­lia­kirk­ka­la.fi

Y-tunnus 3145107-4

Linkit

1617442965974_150mm%20nelio%20oranssi%20koirall-01.png-me
1617443506666_siirie%20logo%20150mm%20nelio-01.png-me
1617443595064_diudiu%20logo%20150mm%20nelio-01.png-me

Tietosuojaseloste